Vyöhyketerapia

Vyöhyketerapiaa kutsutaan myös reflexologiaksi tai heijastehoidoksi. Koulutukseltani olen modernivyöhyketerapeutti, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että hoitoaluetta on koko keho (ei vain jalkapohjat). Tämä on kokonaisvaltainen hoitomenetelmä, jossa painellaan ja hierotaan keholla olevia heijastepisteitä.

Kehon elinten välillä virtaa vitaalienergiaa, elämänvoimaa ja se läpäisee jokaisen elävän solun ja kudoksen. Jos energiavirta tukkeutuu, tukkeuman taakse jäävä ruumiinosa alkaa oireilla. Energiatukokset heijastuvat erityisesti käsissä, jaloissa ja korvissa sijaitseviin vyöhykkeisiin. Energiatukoksia voivat aiheuttaa useat eri syyt esim. stressi, ruokavalio, elämäntavat, erilaiset elämänvaiheet.

Energiatukoksia avataan ja kidekertymiä hajoitetaan hieronta- ja painelutekniikoilla. Verenkierto ja imunestekierto vilkastuvat ja myrkkyjen poistuminen edistyy. Parantumisen edellytyksenä on siihen johtaneen syyn löytyminen. Tämän vuoksi hoitoon kuuluu myös keskustelua.

Vyöhyketerapiaa käytetään erilaisten oireiden parantamisen lisäksi mm. stressin, jännityksen ja väsymyksen hoitamiseen sekä sairauksien ehkäisyyn.

Vyöhyketerapia hoitaa ihmistä koko elinkaaren ajan. Se on hyvä hoitomuoto kaiken ikäisille. Jopa vastasyntynyt, joka ei vielä juurikaan kommunikoi, ymmärtää kosketuksen. Vauvasta alkaen vyöhyketerapialla voidaan hoitaa vatsa- ja suolistovaivoja ja tulehduskierteitä mm. korvatulehdusta.

Vanhusten hoidossa vyöhyketerapia on hellävaraista hoitamista. Iäkkäällä ihmisellä voivat muut aistit olla jo heikentyneet, mutta tuntoaisti säilyy ja kosketuksesta tulee jälleen tärkeä osa kommunikointia. Vyöhyketerapia rentouttaa mieltä ja virkistää aineenvaihduntaa, joka iän myötä hidastuu. 

Kiinnostaako vyöhyketerapian opiskeleminen? Tutustu Kairon Instituuttiin täältä: www.kairon.fi